maanantai 23. joulukuuta 2013

Agilityharkat

Agilityn alkeisharjoituksia vietettiin viime maanantaina viimeistä kertaa "kisaradan" ja glögitarjoilujen merkeissä. Kiitos kaikille harjoituksiin osallistuneille, toivottavasti edes muutamaan tarttui "agilitykärpänen" ja intoa harrastuksen parissa löytyy myös jatkossa. Saatiin hyvä pohja, josta lähteä kehittämään eteenpäin, niin koiria kuin ohjaajiakin. Kiitos vielä myös Arjalle avusta, oli mukavaa!

Hyvää joulua, Iita 

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Pikkujoulujen tunnelmia

Kiitos kaikille pikkujouluihin osallistuneille, onneksi sää suosi ja koiratkin saivat leikkiä kunnolla ulkona. Muutama kuva löytyy täältä: pikkujoulut 2013

Mukavaa joulun odotusta!



lauantai 2. marraskuuta 2013

Näyttelyharjoitukset jatkuvat


Näyttelyharjoitukset jatkuvat nyt tulevana sunnuntaina 3.11.2013 klo. 18-19 Musti ja Mirri Areenalla. Ilmottautuminen Anne-Marille viimeistään su klo. 15.00 mennessä:  p.0405119892 tai annemha@dnainternet.net.

Sheltti yhdistyksen jäsen 5 € +hallivuokra, muilta 10 € + hallivuokra. Hallivuokra jaetaan siis osallistujen kesken, n. 3€ jos porukkaa on n. 10-12. Harjoitukset vetää Taru.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Kysely jäsenille

Facebook-ryhmässämme on kysely kaikille Savo-Karjalan Shelttien jäsenille koskien toimintaamme. Käykäähän kertomassa millaista toimintaa toivoisitte alueellemme, sana on vapaa!

torstai 3. lokakuuta 2013

Ajankohtaista

Ensimmäiset agilityn alkeisharjoitukset alkoivat maanantaina ja oli kyllä ilo huomata niin ohjaajista kuin koiristakin, kuinka kaikki oppivat todella nopeasti ja intoa riitti. Jatkossa harjoituksiin liittyvää infoa löytyy yläpalkista Tapahtumat-linkin kautta tai suoraan tästä: Agilityn alkeisharjoitukset

Ja mukaan mahtuisi vielä muutama koirakko, paikat on nyt täytetty. Jatkossa ilmoitan, jos peruutuspaikkoja tulee!

Ensi viikolla jatketaan harjoituksia, aluksi kerrataan viime viikkoista ja katsotaan vähän uusiakin juttuja, nähdään silloin! p.s. Muistakaa ottaa mukaan niitä namialusia, esim. pakasterasian kansi käy hyvin.


Mukavaa syksyn jatkoa, Iita

maanantai 30. syyskuuta 2013

Agiharjoitukset

Hei kaikki tänään agilityn alkeisharjoituksiin tulevat!

Hallivuokran hinnaksi tuli 5euroa/hlö, joten varatkaa mukaan käteistä: jäsenet siis sen 10euroa ja muut 15e. 

Ja mukaan koiralle nameja/lelu, vesikuppi ja tottakai iloista mieltä. Nähdään! :)

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Agilityn alkeisharjoitukset starttaavat!

Agilityn alkeisharjoitukset alkavat maanantaina 30.9 klo. 18-19.30 Musti ja Mirri areenalla. Maksu Savo-Karjalan Sheltit ry:n jäseniltä 5 euroa (muut 10 euroa) + hallivuokra (määräytyy osallistujien kesken). Mukaan mahtuu kerralla 5-10 koirakkoa. Ilmottautumiset Iitalle sähköpostitse iita.sillanpaa@gmail.com tai tekstiviestillä numeroon 0400 837028.

Tutustutaan turvallisesti esteisiin ja niiden oikeaoppiseen suorittamiseen. Lisäksi harjoitellaan oikea-aikaista palkkaamista ja koiran motivointia. Sopii kaikille, jotka haluavat tulla kokeilemaan ja tutustumaan lajiin, jatkossakin ehkä jatkaa harrastuksen parissa.

perjantai 9. elokuuta 2013

Tulevia tapahtumia

Jalostustarkastus la 21.9 2013, Kuopiossa, Iso-Valkeisella. (kts. tarkempi ilmoitus pääyhdistyksen sivuilta, kohdasta jalostus- jalostustarkastukset.) 
Hinta 30 euroa, 10 mahtuu mukaan.

Kasvatuspäivä su 22.9.2013
Luennoimassa mm. eläinlääkäri Liisa Jalkanen. Päivän päätteeksi Hannes Lohen näytteidenotto mahdollisuus. 

 Mahdolliset tiedustelut Anne-Marilta, annemha@dnainternet.net


Järjestäjänä shetlanninlammaskoira/jalostustoimikunta + Savo-Karjalan Sheltit.


Kasvatuspäivän ( shelttipäivän) ohjelma:


10.00 tulokahvit, samaan aikaa voi täytellä Hannes Lohen verinäytteiden lomakketta ja katsella uutta sheltin rotumääritelmän englanninkielistä dvd.

11-13 eläinlääkäri Liisa Jalkasen luento, mm. tiineysajan ruokavalio, synnnytys, pentuajan vaiheet. Liisa kertoo myös uuden eläinklinikkansa palveluista.

13-14 tauko, mahdollisuus ruokailla motelilla lounas (omakustannus)

lounas sis. alkusalaatin, 2 eri lämminruokavaihtoehtoa, jälkiruoka, kahvi/tee, hinta 15€/ hlö tai kevytlounas, runsas annos päivänsalaattia, jälkiruoka, kahvi/tee, hinta 11 € / hlö.

14-15 Itä-Suomen yliopiston luento koiran virtsasta tehtävä ovulaatio testin tutkimuksesta.

15 alkaen Hannes Lohen tutkimuksiin tarkoitettu verinäytteidenotto tilaisuus.


Päivän hinta 10€/hlö. Maksu paikanpäällä ilmoittautumisen yhteydessä. Hintaan sis. kahvit. Ilmoittautumiset ovat sitoavia. 

Ilmoittaudu 12.9.2013 mennessä. 40 hlö mahtuu luentosaliin. Ilmoita myös samalla, jääkö koirasi tai koiranne näytteidenottoon, jotta osaamme varata riittävän määrän näytteidenottoa tarvikkeita.

Päivä on tarkoitettu kaikille, niin urosten omistajille kuin pennun omistajille, ei ainoastaan kasvattajille.

Iso-Valkeiselle tultaessa luentosali on heti vasemmalla, matala rakennus, paikalla hyvät parkkipaikat.


TERVETULOA :)


tiistai 30. heinäkuuta 2013

Kiitos mukavasta leiristä!




Kuvia shelttileiriltä löytyy nyt täältä. Kuvia saa ladata itselleen omaan käyttöön, mutta toivon, että niitä mahdollisesti julkaistaessanne mainitsette kuvaajan nimen (Iita Sillanpää). Kiitos! :)


Aurinkoista kesän jatkoa, Iita.

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Kesäleirin omat sivut

Hei!

Shelttileirillä on nyt myös omat sivut, jotka löytyvät tästä linkistä tai yläpalkin linkeistä. Sivuja päivitetään leirin aikana ja sen päätettyä, mm. kuvin ja mätsärituloksin.

Mukavaa kesän jatkoa ja nähdään leirillä! :)

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Shelttileiri infoa, peruutuksien vuoksi, mukaan mahtuu vielä

Hinnat:
  • pe-su 95€/ hlö, sis. majoitus, kaikki ruokailut ( ap-lo-ip), sauna, koulutus ja mätsäri. Perjantaina leirille voi tulla jo 12.00 lähtien, iltapala + sauna. 
  • La-su, sis. majoitus, sauna + kaikki ruokailut ( lo-ip-ap) + koulutus + mätsäri 75€ /hlö.
  • La päiväkävijät 35€ /hlö, sis.lounas + koulutus.
  • Su 15€ /hlö, sis. mätsärin ja lounaan. 
Ohjelma alkaa la klo.10-13, lo 13-14, ohjelma jatkuu 14.30-18.00, klo. 20.00 alkaen sauna + muu vapaamuotoinen ohjelma. Yöpyjille ap klo.8-9. Su ohjelma alkaa 10-11 ja heti 11 alkaa mätsäri, jonka jälkeen sitten lounas ja lähtökahvit. 
  • Mukaan mahtuu 25 henkilöä
  • Viimeinen ilmottautumispäivä 30.6. mennessä. Paikat menevät ilm. järjestyksessä.
  • Ilmottautumisen yhteydessä varausmaksu 20€, jota ei makseta takasin, jos peruuttaa tulonsa. Annan yhdistyksen tilinumeron sähköpostin kautta ilm.yhteydessä. Loppumaksu viim. viikkoa ennen leiriä, kuitti mukaan leirille.
  • Lisätietoja ja ilmottautuminen os. annemha@dnainternet.net. 
  • Ilmoita ilm. yhd. ruoka-allergiat. 
  • Voit tulla myös matkailuautolla tai asuntovaunulla, hinta pe-su 55€ /hlö. sis. ruokailut, sauna, koulutus, mätsäri. 
Tässä siis alustava ohjelma, muutokset mahdollisia, muttei mahdottomia.

Muista ottaa leirille mukaan omat liinavaatteet ja pyyhe. Koirien omat trimmausvälineet, näyttelyhihna,makupaloja, koiran juomakuppi, makuualusta /häkki.

Lauantaina tulijat, olkaa ajoissa paikalla, näyttelyharjoitukset alkavat klo. 10.00-13.00, lounas ja sitten harjoitukset jatkuvat.

Maksa leirinloppusumma viikkoa ennen leiriä samalle tilille kuin varausmaksun maksoit. Ota kuitti mukaan leirille ja näytä sitä kun ilmoittaudut.
Mökit ovat 4 hengen mökkejä, mutta pääsääntöisesti majoitamme niihin vain kaksi hlö + koiranne. Päärakennuksessa on myös majoitus mahdollisuus, siellä on tarjolla 4-7 hengen huoneita. Sauna lämpiää molempina iltoina, mutta päärakennuksessa on myös suihkut ja wc ( 2 kpl).

Toivotaan hyviä leiri- ilmoja, mutta varaudu myös vesisateen varalle.

Varaa pientä rahaa, koska myynnissä on arpoja ( joka arpa voittaa) ja virvokkeita sekä nameja.

Lisätietoa leiristä saa os. annemha@dnainternet.net tai puh. 0405119892


Tervetuloa!  Sponsorina mätsärin palkintoihin 


Yhteistyökumppanina K-market Timantti, Kaavi ja Lemmikkieläintehdas Oscar, Kuopio

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Kesäleiri

Savo-Karjalan sheltit ry järjestää kesäleirin 26.-28.7.2013 toimintakeskus Raukulla. 
Lisää tietoa lähempänä.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Näyttelyharjoitukset

Näyttelyharjoitukset jatkuvat Musti ja Mirri Areenalla 17.3.2013 klo. 14-15, ilm. Anne-Marille os. annemha@dnainternet.net. Perimme vuokran lisäksi 5€, jonka tuotto menee Savo-Karjala shelttien hyväksi. Ei jäseniltä perimme 10€ vuokran lisäksi. Tunnin harjoittelu maksaa 24€, joka jaetaan osal.määrällä.

lauantai 19. tammikuuta 2013

Jäseneksi liittyminen

Jos haluat liittyä Savon Sheltit ry:n jäseneksi, liittyminen hoidetaan pääyhdistyksen Shetlanninlammaskoirat ry:n kautta. Liittymällä Shetlanninlammaskoirat ry:n jäseneksi, liityt siis samalla automaattisesti oman alueesi alajaoston jäseneksi. Ohjeet ja lisää tietoa tästä linkistä

tiistai 15. tammikuuta 2013

Kotisivujen uudistamista

Kotisivujen ulkoasua ollaan uudistamassa ja sivut ovat vielä hieman keskeneräiset. Kuvia tulee galleriaan ja ajankohtaisia asioita päivitetään. Jos teillä on kuvia menneistä tapahtumista, voi kuvia lähettää kotisivuille laitettavaksi. Sivuille ollaan kokoamassa myös erillistä sivua, johon tulisi linkkejä Savo-Karjalan Shelttien jäsenten ja kasvattajien kotisivuista ja blogeista, joten osoitteita voi laittaa tulemaan sähköpostitse. Uusi sähköpostiosoite on savonsheltit@gmail.com


Mukavaa alkanutta vuotta kaikille!